En ole aivan varma, haluanko automaattisesti nähdä Facebook-linkkipäivityksiä hs.fi:n etusivun yhteisöliitännäisessä.
Noin vuosi sitten eräällä mediatutkimuksen luennolla luennoitsija esitti kysymyksen, kuinka moni kuuluu Facebookiin. Lähes kaikki tunnustivat (minä myös kuten todistettavissa on), kun taas se pienen pieni vastavirtakourallinen ilmoitti tehneensä tietoisen periaatepäätöksen olla kuulumatta ko. nettisivustolle.
Okei, otanta oli kenties hieman epätyypillinen, sillä oletettavaa on, että porukka joka kerääntyy kuuntelemaan mediatutkimuksen luentoa tiedostaa keskivertoa enemmän koko sen sosiaalisen median. Sikäli kun sosiaalinen media muotisanana tarkoittaa yhtään mitään.
Kuvaavaa silti on, että ne jotka eivät olleet facebook-kansalaisia olivat tehneet ihan linjauksen aiheesta. Itse en miettinyt omaa liittymispäätöstäni kauhean syvällisesti.
”Kyllä joo, siis onhan se niinku ihan hauskaa kytätä ihmisiä ja niinku pitää sillai yhteyttä mut emmätiiä onhan siinä toisaalta se että sit melki kuka tahansa näkee ne jutut jne mut emmä siitä niin tiiä.”
Tiedostaviakin mielipiteitä on. Paljon. Pinnalla on ollut Facebook yksityisyydensuojan, leikkikalun, kiusaamisvälineen, rekrytointipolitiikan, työpaikkaviihteen, imagonrakennuksen ja markkinoinnin ynnä muun kannalta, ja siitä on ilmestynyt noin miljoona (lähde: mututuntuma – älä tarkista lukua) kolumnia, joissa on kaikissa kiva ja kärkevä mielipide, ja kaikki näkökulmat ovat ihan varteenotettavia. Ja onhan koko sivusto sosiaalisen median ilmiönä mittakaavassaan kolossaalinen. Myönnetään.
Mutta hitto, onko minun silti ihan pakko lukea facebook-uutisia myös sanomalehden nettisivuilta?
perjantai 25. kesäkuuta 2010
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Valaan muotomaailma
En ole muuten ikinä ymmärtänyt, miksi valaan laulua soitetaan rentoutumismusiikkina kaikkialla. Okei, se sanoo että "uuUUUyynnBLBNNUUU" aika sillai sanotaanko vakuuttavasti, mutta silti.
Rennompi on vaikkapa Brett Andersson.
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Pornoa tai ei, lähetystyötä se silti on
Vapaa-ajattelijoiden tempaus jossa uskonnollista kirjallisuutta vaihdettiin pornoon on herättänyt keskustelua. Noin niin kuin periaatteessa siinä ollaan joko sitä mieltä, että tempaus oli mauton ja halveerasi sekä uskovaisia että uskonnottomia tai että tempaus oli ravisteleva ja seksuaalimyönteinen kannanotto. Siis puolesta ja vastaan.
Anu Silfverbergin kolumnissa uskonnoton tuntee häpeää kiihkoateismin edessä. Samalla ne, jotka ovat niitä puolesta olevia vastaan, ovat Jarkko Tonin tapaan ottaneet keskiöön juuri pornon. Molemmissa kannanotoissa on pointtinsa.
Mutta entä jos koko jutussa ei ole kyse pornosta?
Itse ilmoittaudun kastiin, jossa ateisti kritisoi ateisteja. Ongelma ei ole se, mihin uskonnollista kirjallisuutta vaihdetaan. Ongelma on, että järjestäytynyt ihmisryhmä näkee asiakseen vaihtaa yksiä ideologisia tekstejä toisiin – sillä ideologisena tekstinähän porno tässä halutaan nähdä.
En silti ota kantaa siihen, onko porno a) hyvää b) pahaa vai c) no onhan se noin niin kuin tavallaan hyvää mutta kumminkin sillai vähän niin kuin pahaa tai tässä nyt osaa sanoa mutta niin kuin kumminkin tai onko vapaamielisen pakko asettua tässä pornorintamalle.
Sen sijaan minua kiinnostaa kysymys siitä, miksi vapaa-ajattelijat haluavat (tässä tapauksessa astetta provosoivammin) tehdä samanlaista lähetystyötä kuin kritisoimansa uskonnolliset ryhmät. Esimerkiksi eroakirkosta.fi palvelu herättää kysymyksen, onko se jotenkin vapaa-ajattelijoilta pois jos toiset kuuluvat kirkkoon? Kyllä kiitos palvelulle, joka antaa helpon mahdollisuuden irtautua kirkosta, mutta nyt kun meillä on ev.lutin itsensä tuottama eroakirkosta.info, jää ensinnä mainittu mielestäni tarpeettomaksi.
Vaarallista on, miten järkevän ajattelun puitteissa on luultavaa, että ihminen joka ei usko evoluutioon on idiootti (no hei kamoon, vaikka on uskovainen, sitä voisi silti hyväksyä faktat ja elää tässä maailmassa) tai että äärikonservatiivinen talebansissi on suvaitsematon, kun taas ei ole selviö, että vapaa-ajattelija on pikkusieluinen tingintekijä.
Eikä pitäisikään olla.
Ja silti tuntuu, että vapaa-ajattelijat ovat meillä niitä ahdasmielisimpiä.
Sanomani ei ole sen ihmeellisempi kuin se jo moneen kertaan todettu juttu padasta joka soimaa kattilaa.
Anu Silfverbergin kolumnissa uskonnoton tuntee häpeää kiihkoateismin edessä. Samalla ne, jotka ovat niitä puolesta olevia vastaan, ovat Jarkko Tonin tapaan ottaneet keskiöön juuri pornon. Molemmissa kannanotoissa on pointtinsa.
Mutta entä jos koko jutussa ei ole kyse pornosta?
Itse ilmoittaudun kastiin, jossa ateisti kritisoi ateisteja. Ongelma ei ole se, mihin uskonnollista kirjallisuutta vaihdetaan. Ongelma on, että järjestäytynyt ihmisryhmä näkee asiakseen vaihtaa yksiä ideologisia tekstejä toisiin – sillä ideologisena tekstinähän porno tässä halutaan nähdä.
En silti ota kantaa siihen, onko porno a) hyvää b) pahaa vai c) no onhan se noin niin kuin tavallaan hyvää mutta kumminkin sillai vähän niin kuin pahaa tai tässä nyt osaa sanoa mutta niin kuin kumminkin tai onko vapaamielisen pakko asettua tässä pornorintamalle.
Sen sijaan minua kiinnostaa kysymys siitä, miksi vapaa-ajattelijat haluavat (tässä tapauksessa astetta provosoivammin) tehdä samanlaista lähetystyötä kuin kritisoimansa uskonnolliset ryhmät. Esimerkiksi eroakirkosta.fi palvelu herättää kysymyksen, onko se jotenkin vapaa-ajattelijoilta pois jos toiset kuuluvat kirkkoon? Kyllä kiitos palvelulle, joka antaa helpon mahdollisuuden irtautua kirkosta, mutta nyt kun meillä on ev.lutin itsensä tuottama eroakirkosta.info, jää ensinnä mainittu mielestäni tarpeettomaksi.
Vaarallista on, miten järkevän ajattelun puitteissa on luultavaa, että ihminen joka ei usko evoluutioon on idiootti (no hei kamoon, vaikka on uskovainen, sitä voisi silti hyväksyä faktat ja elää tässä maailmassa) tai että äärikonservatiivinen talebansissi on suvaitsematon, kun taas ei ole selviö, että vapaa-ajattelija on pikkusieluinen tingintekijä.
Eikä pitäisikään olla.
Ja silti tuntuu, että vapaa-ajattelijat ovat meillä niitä ahdasmielisimpiä.
Sanomani ei ole sen ihmeellisempi kuin se jo moneen kertaan todettu juttu padasta joka soimaa kattilaa.
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Miksi Feng Shui toimii
Feng Shui on loistavaa.
Se tarkoittaa selitystä, joka antaa syyn kaikelle mikä henkilökohtaisessa elämässä mättää ilman että tarvitsee varsinaisesti syyttää itseään, olosuhteita tai edes vanhempiaan. Kyse on sohvan väärästä sijainnista.
Selailin Agneta Nyholm Windqvistin mainiota kirjaa Feng Shui ja suomalainen koti. Peruslähtökohta on, että asunnon pitäisi olla siisti ja että siellä pitäisi olla vain itseä miellyttäviä asioita, mistä seuraa hyvä olo. Siisti ympäristö ja oman maun mukainen sisustustosin eivät ole yleispätevästi mukavia, vaan ne antavat Chi-energialle mahdollisuuden virrata vapaammin.
Toinen juttu on asunnon bagua. Bagua on kahdeksanosainen kartta, joka osoittaa elämän osa-alueiden symboliset sijainnit asunnossa. Vaikka bagua joissain piireissä määritellään ilmansuuntien mukaan, sen voi (varsinkin jollei omista kompassia) hahmottaa siten, että oviaukko sijaitsee baguan alimmaisella sivulla näin:
Omasta huoneistostani poimin siis seuraavia huomioita:
Ensinnäkin pakastimeni sijaitsee rakkauden nurkassa.
Hmm.
Reasonable enough.
Toisekseen, nurkassani ”minä ja itsetuntemus” sijaitsee wc, mikä ei voi olla kovin hyvä merkki. Keskilattialle, joka on varattu mielen ja tasapainon turvaamiselle, on valitettavasti unohtunut hirmuinen kasa likapyykkiä, kun taas rikkauden nurkassa on pöydän ja kirjahyllyn muodostaman motin takainen tyhjä tila, mikä myös omalla tavallaan selittää jotain. Koska oviaukko on 8:n kohdalla, pyyhkivät tulijat kenkänsä elämäntielleni ja uralleni. Näin ollen olen onnistunut itämaisen viisauden avulla ulkoistamaan ongelmani. Kyllä, Feng shui on mainio asia.
Se tarkoittaa selitystä, joka antaa syyn kaikelle mikä henkilökohtaisessa elämässä mättää ilman että tarvitsee varsinaisesti syyttää itseään, olosuhteita tai edes vanhempiaan. Kyse on sohvan väärästä sijainnista.
Selailin Agneta Nyholm Windqvistin mainiota kirjaa Feng Shui ja suomalainen koti. Peruslähtökohta on, että asunnon pitäisi olla siisti ja että siellä pitäisi olla vain itseä miellyttäviä asioita, mistä seuraa hyvä olo. Siisti ympäristö ja oman maun mukainen sisustustosin eivät ole yleispätevästi mukavia, vaan ne antavat Chi-energialle mahdollisuuden virrata vapaammin.
Toinen juttu on asunnon bagua. Bagua on kahdeksanosainen kartta, joka osoittaa elämän osa-alueiden symboliset sijainnit asunnossa. Vaikka bagua joissain piireissä määritellään ilmansuuntien mukaan, sen voi (varsinkin jollei omista kompassia) hahmottaa siten, että oviaukko sijaitsee baguan alimmaisella sivulla näin:
Omasta huoneistostani poimin siis seuraavia huomioita:
Ensinnäkin pakastimeni sijaitsee rakkauden nurkassa.
Hmm.
Reasonable enough.
Toisekseen, nurkassani ”minä ja itsetuntemus” sijaitsee wc, mikä ei voi olla kovin hyvä merkki. Keskilattialle, joka on varattu mielen ja tasapainon turvaamiselle, on valitettavasti unohtunut hirmuinen kasa likapyykkiä, kun taas rikkauden nurkassa on pöydän ja kirjahyllyn muodostaman motin takainen tyhjä tila, mikä myös omalla tavallaan selittää jotain. Koska oviaukko on 8:n kohdalla, pyyhkivät tulijat kenkänsä elämäntielleni ja uralleni. Näin ollen olen onnistunut itämaisen viisauden avulla ulkoistamaan ongelmani. Kyllä, Feng shui on mainio asia.
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Kesälukemista
Hyvää viihdekirjallisuutta on vaikea löytää.
Hyvällä viihdekirjallisuudella tarkoitan tässä tapauksessa sellaisia, jotka ovat laadukkaita mutta joihin on helppo päästä mukaan. En välttämättä arvosta kovin korkealle väärällä tavalla taiteellista otetta; arkinen kerronta ja keveys ovat lähes poikkeuksetta suurempia ansioita kuin kummalliset lauseet joihin tuntuu olevan mahdotonta sijoittaa sekä subjektia että predikaattia ja joiden juonen ansioksi lasketaan, etteivät tapahtumat selviä lukijalle ennen viidettä lukukertaa ja ankaraa tulkitsemista.
Keveämmän kirjallisuuden parista suosittelen satunnaisgeneraattorilla kesälukemiseksi:
Nick Hornby – About a Boy (suomeksi Poika). Viihdyttävä, herttainen, hauska.
Helen Fielding – Bridget Jones’s Diary (suomeksi Briget Jonesin päiväkirja). Oikeasti todella laadukasta tekstiä, aivan liian vähän arvostettu.
Stephen King – Rose Madder (suomeksi Naisen raivo). Hölmö juoni mutta hyvin kerrottu tarina.
Erlend Loe – Tosiasioita Suomesta (suom- krhm, norjaksi Fakta om Finland – en lukenut alkuperäiskielellä). Ihastuttavan psykoottinen minäkerronta.
Donald Westlake – Hot Rock (suomeksi Kuuma kivi). Dekkari.
Stieg Larsson – Miehet jotka vihaavat naisia (alkuperäisteos Mannen som hatar kvinnor – luin suomennoksen). Bestselleri ja siksi ajankohtainen. Sujuvasti kerrottuja synkkiä tapahtumia.
Hyvällä viihdekirjallisuudella tarkoitan tässä tapauksessa sellaisia, jotka ovat laadukkaita mutta joihin on helppo päästä mukaan. En välttämättä arvosta kovin korkealle väärällä tavalla taiteellista otetta; arkinen kerronta ja keveys ovat lähes poikkeuksetta suurempia ansioita kuin kummalliset lauseet joihin tuntuu olevan mahdotonta sijoittaa sekä subjektia että predikaattia ja joiden juonen ansioksi lasketaan, etteivät tapahtumat selviä lukijalle ennen viidettä lukukertaa ja ankaraa tulkitsemista.
Keveämmän kirjallisuuden parista suosittelen satunnaisgeneraattorilla kesälukemiseksi:
Nick Hornby – About a Boy (suomeksi Poika). Viihdyttävä, herttainen, hauska.
Helen Fielding – Bridget Jones’s Diary (suomeksi Briget Jonesin päiväkirja). Oikeasti todella laadukasta tekstiä, aivan liian vähän arvostettu.
Stephen King – Rose Madder (suomeksi Naisen raivo). Hölmö juoni mutta hyvin kerrottu tarina.
Erlend Loe – Tosiasioita Suomesta (suom- krhm, norjaksi Fakta om Finland – en lukenut alkuperäiskielellä). Ihastuttavan psykoottinen minäkerronta.
Donald Westlake – Hot Rock (suomeksi Kuuma kivi). Dekkari.
Stieg Larsson – Miehet jotka vihaavat naisia (alkuperäisteos Mannen som hatar kvinnor – luin suomennoksen). Bestselleri ja siksi ajankohtainen. Sujuvasti kerrottuja synkkiä tapahtumia.
Urheilullinen tositarkoituksella
Näin vähän aikaa sitten pätkän dokumenttia, jossa netissä seurustelevat parit tapasiat toisensa ensimmäistä kertaa. Hmm.
Ei siinä mitään. Seuranhaku netistä ei lopultakaan poikkea seuran hakemisesta lehdessä – paitsi että tilaa on enemmän, niin että sen ”luot. pk-seuraa -03alue” voi ilmaista useammalla sanalla ja voi rajata tarkemmin, millaista päiväkahviseuraa on hakemassa.
Mukavaa, tietysti. Ja nättiä ja urheilullista. Niin, ja hauskaa ja/tai persoonallista.
Mikä on tietysti todella kätevää, sillä moiset ehdot rajaavat pois ainakin kahdeksan ihmistä, joista neljä on ainoastaan mukavia, yksi on nätti muttei urheilullinen, yksi urheilee ja on sievä muttei mukava kun taas loput pimittävät tietoja sanomalla että ”no mä nyt oon vaan tällanen”, jolloin jäljelle jää ainoastaan 123 048 nättiä, mukavaa ja urheilullista nettideittiä.
Okei. Itsestään on vaikea kertoa järkevästi. Hyväksytään.
Mutta miksi kaikki tapahtuu tositarkoituksella?
Ei kukaan kasvokkain niin puhu.
(”Moi, mitäs jäbä.” ”Mitäs tässä, tositarkoituksella seuraa etsin. Entä sä?” ”Joo, tositarkotuksella.”)
Mistä ihmiset juttelevat jos he ovat tositarkoituksella liikkeessä? Tuskin ainakaan säästä. Tai onko ihastuminen mahdollista tai edes tarpeen, jos tutustuminen lähtee liikkeelle siitä, että molemmat etsivät itseisarvoisesti suhdetta oman yksinäisyytensä täydennykseksi sen sijaan, että olisivat aidosti kiinnostuneet jostakusta.
Kaikki ei voi aina mennä niin kuin elokuvissa, mutta henkilökohtaisesti ennemmin palaisin itämaiden ja keskiaikaisen Euroopan päiväjärjestykseen ja antaisin vanhempieni järjestää avioliittoni. Lopputulos olisi ihan yhtä epätyydyttävä ja siitä voisi vieläpä kätevästi syyttää äitiään ilman että tarvitsisi etsiä vikoja omista parinvalintataidoistaan.
Onnistuneelle seuranetsinnälle netistä sen sijaan sanon tsemppistä. Tositarkoituksella.
Ei siinä mitään. Seuranhaku netistä ei lopultakaan poikkea seuran hakemisesta lehdessä – paitsi että tilaa on enemmän, niin että sen ”luot. pk-seuraa -03alue” voi ilmaista useammalla sanalla ja voi rajata tarkemmin, millaista päiväkahviseuraa on hakemassa.
Mukavaa, tietysti. Ja nättiä ja urheilullista. Niin, ja hauskaa ja/tai persoonallista.
Mikä on tietysti todella kätevää, sillä moiset ehdot rajaavat pois ainakin kahdeksan ihmistä, joista neljä on ainoastaan mukavia, yksi on nätti muttei urheilullinen, yksi urheilee ja on sievä muttei mukava kun taas loput pimittävät tietoja sanomalla että ”no mä nyt oon vaan tällanen”, jolloin jäljelle jää ainoastaan 123 048 nättiä, mukavaa ja urheilullista nettideittiä.
Okei. Itsestään on vaikea kertoa järkevästi. Hyväksytään.
Mutta miksi kaikki tapahtuu tositarkoituksella?
Ei kukaan kasvokkain niin puhu.
(”Moi, mitäs jäbä.” ”Mitäs tässä, tositarkoituksella seuraa etsin. Entä sä?” ”Joo, tositarkotuksella.”)
Mistä ihmiset juttelevat jos he ovat tositarkoituksella liikkeessä? Tuskin ainakaan säästä. Tai onko ihastuminen mahdollista tai edes tarpeen, jos tutustuminen lähtee liikkeelle siitä, että molemmat etsivät itseisarvoisesti suhdetta oman yksinäisyytensä täydennykseksi sen sijaan, että olisivat aidosti kiinnostuneet jostakusta.
Kaikki ei voi aina mennä niin kuin elokuvissa, mutta henkilökohtaisesti ennemmin palaisin itämaiden ja keskiaikaisen Euroopan päiväjärjestykseen ja antaisin vanhempieni järjestää avioliittoni. Lopputulos olisi ihan yhtä epätyydyttävä ja siitä voisi vieläpä kätevästi syyttää äitiään ilman että tarvitsisi etsiä vikoja omista parinvalintataidoistaan.
Onnistuneelle seuranetsinnälle netistä sen sijaan sanon tsemppistä. Tositarkoituksella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)