Pornoa tai ei, lähetystyötä se silti on

Vapaa-ajattelijoiden tempaus jossa uskonnollista kirjallisuutta vaihdettiin pornoon on herättänyt keskustelua. Noin niin kuin periaatteessa siinä ollaan joko sitä mieltä, että tempaus oli mauton ja halveerasi sekä uskovaisia että uskonnottomia tai että tempaus oli ravisteleva ja seksuaalimyönteinen kannanotto. Siis puolesta ja vastaan.

Anu Silfverbergin kolumnissa uskonnoton tuntee häpeää kiihkoateismin edessä. Samalla ne, jotka ovat niitä puolesta olevia vastaan, ovat Jarkko Tonin tapaan ottaneet keskiöön juuri pornon. Molemmissa kannanotoissa on pointtinsa.

Mutta entä jos koko jutussa ei ole kyse pornosta?

Itse ilmoittaudun kastiin, jossa ateisti kritisoi ateisteja. Ongelma ei ole se, mihin uskonnollista kirjallisuutta vaihdetaan. Ongelma on, että järjestäytynyt ihmisryhmä näkee asiakseen vaihtaa yksiä ideologisia tekstejä toisiin – sillä ideologisena tekstinähän porno tässä halutaan nähdä.

En silti ota kantaa siihen, onko porno a) hyvää b) pahaa vai c) no onhan se noin niin kuin tavallaan hyvää mutta kumminkin sillai vähän niin kuin pahaa tai tässä nyt osaa sanoa mutta niin kuin kumminkin tai onko vapaamielisen pakko asettua tässä pornorintamalle.

Sen sijaan minua kiinnostaa kysymys siitä, miksi vapaa-ajattelijat haluavat (tässä tapauksessa astetta provosoivammin) tehdä samanlaista lähetystyötä kuin kritisoimansa uskonnolliset ryhmät. Esimerkiksi eroakirkosta.fi palvelu herättää kysymyksen, onko se jotenkin vapaa-ajattelijoilta pois jos toiset kuuluvat kirkkoon? Kyllä kiitos palvelulle, joka antaa helpon mahdollisuuden irtautua kirkosta, mutta nyt kun meillä on ev.lutin itsensä tuottama eroakirkosta.info, jää ensinnä mainittu mielestäni tarpeettomaksi.

Vaarallista on, miten järkevän ajattelun puitteissa on luultavaa, että ihminen joka ei usko evoluutioon on idiootti (no hei kamoon, vaikka on uskovainen, sitä voisi silti hyväksyä faktat ja elää tässä maailmassa) tai että äärikonservatiivinen talebansissi on suvaitsematon, kun taas ei ole selviö, että vapaa-ajattelija on pikkusieluinen tingintekijä.
Eikä pitäisikään olla.
Ja silti tuntuu, että vapaa-ajattelijat ovat meillä niitä ahdasmielisimpiä.

Sanomani ei ole sen ihmeellisempi kuin se jo moneen kertaan todettu juttu padasta joka soimaa kattilaa.

Miksi Feng Shui toimii

Feng Shui on loistavaa.

Se tarkoittaa selitystä, joka antaa syyn kaikelle mikä henkilökohtaisessa elämässä mättää ilman että tarvitsee varsinaisesti syyttää itseään, olosuhteita tai edes vanhempiaan. Kyse on sohvan väärästä sijainnista.

Selailin Agneta Nyholm Windqvistin mainiota kirjaa Feng Shui ja suomalainen koti. Peruslähtökohta on, että asunnon pitäisi olla siisti ja että siellä pitäisi olla vain itseä miellyttäviä asioita, mistä seuraa hyvä olo. Siisti ympäristö ja oman maun mukainen sisustustosin eivät ole yleispätevästi mukavia, vaan ne antavat Chi-energialle mahdollisuuden virrata vapaammin.

Toinen juttu on asunnon bagua. Bagua on kahdeksanosainen kartta, joka osoittaa elämän osa-alueiden symboliset sijainnit asunnossa. Vaikka bagua joissain piireissä määritellään ilmansuuntien mukaan, sen voi (varsinkin jollei omista kompassia) hahmottaa siten, että oviaukko sijaitsee baguan alimmaisella sivulla näin:



Omasta huoneistostani poimin siis seuraavia huomioita:



Ensinnäkin pakastimeni sijaitsee rakkauden nurkassa.

Hmm.

Reasonable enough.

Toisekseen, nurkassani ”minä ja itsetuntemus” sijaitsee wc, mikä ei voi olla kovin hyvä merkki. Keskilattialle, joka on varattu mielen ja tasapainon turvaamiselle, on valitettavasti unohtunut hirmuinen kasa likapyykkiä, kun taas rikkauden nurkassa on pöydän ja kirjahyllyn muodostaman motin takainen tyhjä tila, mikä myös omalla tavallaan selittää jotain. Koska oviaukko on 8:n kohdalla, pyyhkivät tulijat kenkänsä elämäntielleni ja uralleni. Näin ollen olen onnistunut itämaisen viisauden avulla ulkoistamaan ongelmani. Kyllä, Feng shui on mainio asia.

Kesälukemista

Hyvää viihdekirjallisuutta on vaikea löytää.

Hyvällä viihdekirjallisuudella tarkoitan tässä tapauksessa sellaisia, jotka ovat laadukkaita mutta joihin on helppo päästä mukaan. En välttämättä arvosta kovin korkealle väärällä tavalla taiteellista otetta; arkinen kerronta ja keveys ovat lähes poikkeuksetta suurempia ansioita kuin kummalliset lauseet joihin tuntuu olevan mahdotonta sijoittaa sekä subjektia että predikaattia ja joiden juonen ansioksi lasketaan, etteivät tapahtumat selviä lukijalle ennen viidettä lukukertaa ja ankaraa tulkitsemista.

Keveämmän kirjallisuuden parista suosittelen satunnaisgeneraattorilla kesälukemiseksi:

Nick Hornby – About a Boy (suomeksi Poika). Viihdyttävä, herttainen, hauska.

Helen Fielding – Bridget Jones’s Diary (suomeksi Briget Jonesin päiväkirja). Oikeasti todella laadukasta tekstiä, aivan liian vähän arvostettu.

Stephen King – Rose Madder (suomeksi Naisen raivo). Hölmö juoni mutta hyvin kerrottu tarina.

Erlend Loe – Tosiasioita Suomesta (suom- krhm, norjaksi Fakta om Finland – en lukenut alkuperäiskielellä). Ihastuttavan psykoottinen minäkerronta.

Donald Westlake – Hot Rock (suomeksi Kuuma kivi). Dekkari.

Stieg Larsson – Miehet jotka vihaavat naisia (alkuperäisteos Mannen som hatar kvinnor – luin suomennoksen). Bestselleri ja siksi ajankohtainen. Sujuvasti kerrottuja synkkiä tapahtumia.