Valtion opintotukipolitiikka hämmästyttää jälleen

Jo tuhannet opiskelevat työttömyystuella, uutisoi Hesari 3.10.

Kyse on kahdesta tämän vuoden aikana voimaan tulleesta uudistuksesta: Vuoden alusta asti opiskelu on voinut tapahtua työttömyystuella, ja elokuusta asti aikuisopiskelijan opintotukeen on tullut 30% korotus, jolloin se vastaa ansiosidonnaista työttökyyspäivärahaa. Etu koskee vain yli 25 vuotta täyttäneitä työttömiä.

”Nyt jos koskaan kannattaa opiskella uusi ammatti tai tehdä loppuun se kesken jäänyt gradu”, kirjoittaa Hesari.

Tottahan tuo. Lehden paperiversio nimittäin valaisee asiaa vähän tarkemmin. Otsikolla Sarjaopiskelija tähtää nyt sairaanhoitajaksi (HS 3.10.10) kirjoitetaan jo pari tutkintoa opiskelleesta, työttömäksi jääneestä ja sairaanhoitajatutkinnon aloittaneesta 39-vuotiaasta ja hänen opintotuestaan:

”Työttömyystuesta ja kulukorvauksista jää käteen noin 1400 euroa kuukaudessa. Se riittää Munkkiniemessä asuvan, perheettömän Sivosen elämiseen.”

Ahaa. Eikun hetkinen.

Siispä työtön aikuinen (vaikka työttömällä aikuisella olisi jo tutkinto tai kaksi takanaan) voi opiskellessaan saada 1400 euroa kuukaudessa. Samaan aikaan tavallinen, nuori opiskelija jolla EI ole tutkintoa takanaan saa opintotukea tietyin ehdoin korkeakouluopintoihin verojen jälkeen vajaa noin 470 egeä. Tavalliselle ammattikoulu- ja lukiotason opiskelijalle tuki on vähemmän.

Huolimatta siitä että olen itse opiskelija minun on sanottava, että ymmärrän miksi opintotuen korottaminen on ongelmallista. Olisihan se ihan vitunmoinen lisämenekki valtion budjettiin – huolimatta siitä, että nykyiset pennit on vaikea venyttää riittämään ihan koko kuukautta.

Kuitenkin, jos yhden opiskelijan on tultava toimeen vajaalla viidelläsadalla eurolla, niin miksi valtio kuvittelee, että toinen voi opiskella samaa alaa yli kolme kertaa suuremmalla summalla?

Koulutusrahasto jakaa myös 356 euron stipendiä ammattitutkinnon suorittamista varten. Sellaisen saa vuodessa 23 000 opiskelijaa, kertoo Hesari edelleen. (Mistä tuo summa on vedetty? Hatusta kenties? Ja miksi? Hmm.) Jos olisin fiksu, irtisanoutuisin yliopistosta, eläisin työttömyystuella kunnes täytän kaksikymmentäviisi ja hakeutuisin sen jälkeen opiskelemaan isolla rahalla johonkin mukavaan ammattikouluun jotakin mukavaa tutkintoa.

Hallitus: Kansa pysyy terveenä tai itkee ja pysyy terveenä

Uuden tupakkilain tavoitteeksi on kirjattu tupakoinnin lopettaminen. Sen pykälät koskevat muun muassa tupakkituotteiden esilläpitoa, myymistä ja polttamiselle sallittuja alueita. Pahan tavan kitkemiseen on varattu suunnattomasti sekä tarmoa että resursseja.

Pyrkimystä tupakoinnin lopettamiseen voi toki perustella keuhkosairaiden hoitokuluilla – toisin sanoen niiden vähentämistoiveella. Kuitenkaan sairaanhoitobudjetti yksistään ei tunnu riittävältä perusteelta. Ihmisellä on oikeus hankkia itsensä sairaaksi myös muilla tavoin. Kenties valtion pitäisi alkaa säätää lakeja niistäkin? On esimerkiksi urheiluvammat, mielenterveysongelmat, alkoholi, holtiton autoilu, ulkoilu pakkassäällä ilman pipoa, yksipuolinen ruokavalio ja ylipaino.

Kuvassa mallikansalainen.

Niin, se ylipaino. Samanaikaisesti sokeriveroa perustellaan muun muassa ylipainon vähentämisellä. Hyvä idea, toteaa kansanedustaja ja ostaa täysjyväruisleivän kasvisrasvamargariinilla ja neljällä ohuella kurkunsiivulla kahvinsa kanssa (vai oliko se sittenkin dallaspulla?). Tulee mieleen taannoiset alkoholiveron heilahtelut alemmasta tosi ylhäälle ja sieltä takaisin alemmas. Myös normaalipainoiset ihmiset syövät sokeria – käsi ylös, kuka ei tykkää silloin tällöin syödä jotain hyvää? – enkä suoraan sanottuna usko, että karkkien pitäisi olla kokonaan kielletty myöskään liikalihavilta. Kalliita karkkeja paremmin laihtumaan auttavat fiksu ruokavalio ja tietty määrä aktiivisuutta, ja mielestäni Valtion Virallisessa Ruokasuhteessa on jotain mätää, jos makeasta rangaistaan verosakoilla. Kannattavampia olisivat ne myös muinoin suunnitellut positiiviset verohelpotukset heinille ja hedelmille.

Kysymys kuuluu, missä kulkee itsemääräämisoikeuden ja valtion holhouksen välinen raja. Tupakointi on toki huono tapa ja pahe ja sille joka ei itse polta, sen tuoksu tuntuu vastenmieliseltä. Mutta vielä vastenmielisemmältä tuntuvat moiset pakkokeinot. Ihminen ei aina ole fiksu eikä edes koulutettu, mutta joka tapauksessa tupakkitietoutta on saatavilla sen verran, että jokaisella ei-holhouksenalaisella täysi-ikäisellä pitäisi oleman eväitä omasta tupakkikannastaan päättämiseen.

Kuvassa auttaa Activia.

Tietenkin sitä voisi säätää lakeja myös pakollisista Activia-annoksista (se kuulemma auttaa), vääränlaisen ruoan valmistus- ja maahantuontikielto (polttakaa karkkikauppias, hän on noita), lakisäänteiset aamulenkit (ylös, ulos ja lenkille) sekä taukojumppaa kiväärien uhalla (hop-hop!). Niin, ja hiustenleikkuu joka toinen viikko, henkilökohtaisen hygienian päivittäistarkistus, tupa- ja aluetarkastukset että varmasti imuroi säännöllisesti ja vie roskat, kahdenkymmenenkolmen vuoden iässä puoliso ja ensimmäinen lapsi tuloilleen että ehtii saada niitä sen 2,7 ja  toivottomilta vaikuttavat läskit, nuuskahuuliset koulupinnarit saunan taakse rippikouluikäisinä (joka muuten ois sit pakollinen).

Tai sitten kiitos vain kohtuus terveyskiihkoilussa.

P.S. Kirjoittaja ei ole tupakoitsija ja katsoo ettei pilkka siksi osu omaan nilkkaan. 

Yrittäjänä lapsi vai isä?

8-vuotiaan Mari Aaltosen jäätelökioski on näkynyt uutisissa ainakin paitsi Iltalehdessä, myös Hesarissa, Aamulehdessä, Kauppalehdessä, Turun Sanomissa ja paikallislehdissä.

Lyhyesti kerrottuna Kaarinassa asuva perheenisä Jouni Aaltonen oli rakentanut tyttärelleen leikkimökiksi kioskin. Ensimmäisissä uutisoinnissa kioskia pyörittäneen Marin lisäksi myös kolme vanhempaa sisarusta. Sittemmin kioskia ollaan uutisoitu Marin kioskina – onhan söpö 8-vuotias varsin vetävä uutisoinnin aihe. Herttaisuutta alleviivaa vieläpä kioskin väärinpäin kirjoitettu K ja haastattelut mallia ”Minä olen Mari ja tämä on minun kioski”. Kioskista on myös uutisoitu "pikkuruisena leikkikioskina", vaikka sen kioskitoiminta on aika oikeaa.

Kioski möi jäätelöä (leikkijäätelöä?), ja vaikka sen tarkka liikevaihto ei ole tiedossa, on Marin isä todennut haastatteluissa sen olleen kesäkuussa noin kymmenen euron (leikkieuron?) päiväluokkaa, ja että 135 euron suuruinen lupamaksu söisi melkein kaikki kesätienestit (leikkikesätienestit?).

Hmm. Joo, onhan se selvää että 8-vuotias tarvitsee tuloja...

Koska kioski täyttää yritystoiminnan tunnusmerkit, sen toiminta on sinänsä laitonta. Kioskin sulkemispäätös herätti mediafarssin, jossa Marin puolesta puhunut isä on herätellyt kioskista virallista yritystoimintaa sponsoreineen päivineen.

Eräässä haastattelussa Aaltonen kuitenkin totesi, että ratkaisu hieman epäilytti, sillä siinähän voisi mennä työkkärit. Jännä kaveri tämä Jouni Aaltonen.

Kioskikeskustelu on pyörinyt sen ympärillä, miten vaikeaa yrittäminen Suomessa onkaan kun edes 8-vuotias ei saa myydä jäätelöä. Sitä varten piti tavata oikein ministerikin.

En kommentoi tarkemmin yrittämistä, sen vaikeuksia tai sitä, miten juuri tämän kioskin puolesta pitäisi näköjään kampanjoida.

Sen sijaan ihmettelen, että jos 8-vuotias kuitenkin saa harrastaa laitonta liiketoimintaa isänsä johdolla poikkeustapauksissa, miksei yrittämistä voisi tehdä kaikille helpommaksi sallimalla liiketoiminnan siirtäminen lasten nimiin. Lasten hankkiminen tekisi lisätienestit helpoiksi, ja onhan se paljon kivempaa kuin itämaiden hikipajoilla kun työ käy leikin varjolla. Ja saahan sillä kivan ja nousujohteisen julkisuusuran.

Jos lapsi toimii liikemaailmassa samoin tunnusmerkein kuin aikuiset, en ymmärrä miksi häntä pitäisi koskea eri säännöt. Olkoonkin että kyseessä on söpö lapsi. Myös vanhempien koululaisten kesätienestit kulkevat virallista kautta, eikä sitä pidetä sortamisena. Okei, vaikka Marin tienestit tai työt eivät ole suurin suuria, on kai lain periaatteen mukaista olla kaikille samanlainen. Niinpä sen suuremmat poikkeukset mahdollistavat ties minkälaisten porsaanreikien käytön.

Ja vaikka on kiva kun lapsilla on kivaa, on rajansa siinäkin, millainen show mistäkin leikistä kannattaa pitää. Koska lasten oikeudet ovat valtaosalle tärkeitä (niin myös minulle, tietenkin, mutta näkökantani on silti eri), on kai vaikea kyseenalaistaa koko juttua ja kysyä, miksei Mari voi leikkiä leikisti niin kuin muutkin lapset. Marin mediafarssi on joka tapauksessa ehtinyt saavuttaa varsin nolot mitat.