Valtion opintotukipolitiikka hämmästyttää jälleen

Jo tuhannet opiskelevat työttömyystuella, uutisoi Hesari 3.10.

Kyse on kahdesta tämän vuoden aikana voimaan tulleesta uudistuksesta: Vuoden alusta asti opiskelu on voinut tapahtua työttömyystuella, ja elokuusta asti aikuisopiskelijan opintotukeen on tullut 30% korotus, jolloin se vastaa ansiosidonnaista työttökyyspäivärahaa. Etu koskee vain yli 25 vuotta täyttäneitä työttömiä.

”Nyt jos koskaan kannattaa opiskella uusi ammatti tai tehdä loppuun se kesken jäänyt gradu”, kirjoittaa Hesari.

Tottahan tuo. Lehden paperiversio nimittäin valaisee asiaa vähän tarkemmin. Otsikolla Sarjaopiskelija tähtää nyt sairaanhoitajaksi (HS 3.10.10) kirjoitetaan jo pari tutkintoa opiskelleesta, työttömäksi jääneestä ja sairaanhoitajatutkinnon aloittaneesta 39-vuotiaasta ja hänen opintotuestaan:

”Työttömyystuesta ja kulukorvauksista jää käteen noin 1400 euroa kuukaudessa. Se riittää Munkkiniemessä asuvan, perheettömän Sivosen elämiseen.”

Ahaa. Eikun hetkinen.

Siispä työtön aikuinen (vaikka työttömällä aikuisella olisi jo tutkinto tai kaksi takanaan) voi opiskellessaan saada 1400 euroa kuukaudessa. Samaan aikaan tavallinen, nuori opiskelija jolla EI ole tutkintoa takanaan saa opintotukea tietyin ehdoin korkeakouluopintoihin verojen jälkeen vajaa noin 470 egeä. Tavalliselle ammattikoulu- ja lukiotason opiskelijalle tuki on vähemmän.

Huolimatta siitä että olen itse opiskelija minun on sanottava, että ymmärrän miksi opintotuen korottaminen on ongelmallista. Olisihan se ihan vitunmoinen lisämenekki valtion budjettiin – huolimatta siitä, että nykyiset pennit on vaikea venyttää riittämään ihan koko kuukautta.

Kuitenkin, jos yhden opiskelijan on tultava toimeen vajaalla viidelläsadalla eurolla, niin miksi valtio kuvittelee, että toinen voi opiskella samaa alaa yli kolme kertaa suuremmalla summalla?

Koulutusrahasto jakaa myös 356 euron stipendiä ammattitutkinnon suorittamista varten. Sellaisen saa vuodessa 23 000 opiskelijaa, kertoo Hesari edelleen. (Mistä tuo summa on vedetty? Hatusta kenties? Ja miksi? Hmm.) Jos olisin fiksu, irtisanoutuisin yliopistosta, eläisin työttömyystuella kunnes täytän kaksikymmentäviisi ja hakeutuisin sen jälkeen opiskelemaan isolla rahalla johonkin mukavaan ammattikouluun jotakin mukavaa tutkintoa.

Hallitus: Kansa pysyy terveenä tai itkee ja pysyy terveenä

Uuden tupakkilain tavoitteeksi on kirjattu tupakoinnin lopettaminen. Sen pykälät koskevat muun muassa tupakkituotteiden esilläpitoa, myymistä ja polttamiselle sallittuja alueita. Pahan tavan kitkemiseen on varattu suunnattomasti sekä tarmoa että resursseja.

Pyrkimystä tupakoinnin lopettamiseen voi toki perustella keuhkosairaiden hoitokuluilla – toisin sanoen niiden vähentämistoiveella. Kuitenkaan sairaanhoitobudjetti yksistään ei tunnu riittävältä perusteelta. Ihmisellä on oikeus hankkia itsensä sairaaksi myös muilla tavoin. Kenties valtion pitäisi alkaa säätää lakeja niistäkin? On esimerkiksi urheiluvammat, mielenterveysongelmat, alkoholi, holtiton autoilu, ulkoilu pakkassäällä ilman pipoa, yksipuolinen ruokavalio ja ylipaino.

Kuvassa mallikansalainen.

Niin, se ylipaino. Samanaikaisesti sokeriveroa perustellaan muun muassa ylipainon vähentämisellä. Hyvä idea, toteaa kansanedustaja ja ostaa täysjyväruisleivän kasvisrasvamargariinilla ja neljällä ohuella kurkunsiivulla kahvinsa kanssa (vai oliko se sittenkin dallaspulla?). Tulee mieleen taannoiset alkoholiveron heilahtelut alemmasta tosi ylhäälle ja sieltä takaisin alemmas. Myös normaalipainoiset ihmiset syövät sokeria – käsi ylös, kuka ei tykkää silloin tällöin syödä jotain hyvää? – enkä suoraan sanottuna usko, että karkkien pitäisi olla kokonaan kielletty myöskään liikalihavilta. Kalliita karkkeja paremmin laihtumaan auttavat fiksu ruokavalio ja tietty määrä aktiivisuutta, ja mielestäni Valtion Virallisessa Ruokasuhteessa on jotain mätää, jos makeasta rangaistaan verosakoilla. Kannattavampia olisivat ne myös muinoin suunnitellut positiiviset verohelpotukset heinille ja hedelmille.

Kysymys kuuluu, missä kulkee itsemääräämisoikeuden ja valtion holhouksen välinen raja. Tupakointi on toki huono tapa ja pahe ja sille joka ei itse polta, sen tuoksu tuntuu vastenmieliseltä. Mutta vielä vastenmielisemmältä tuntuvat moiset pakkokeinot. Ihminen ei aina ole fiksu eikä edes koulutettu, mutta joka tapauksessa tupakkitietoutta on saatavilla sen verran, että jokaisella ei-holhouksenalaisella täysi-ikäisellä pitäisi oleman eväitä omasta tupakkikannastaan päättämiseen.

Kuvassa auttaa Activia.

Tietenkin sitä voisi säätää lakeja myös pakollisista Activia-annoksista (se kuulemma auttaa), vääränlaisen ruoan valmistus- ja maahantuontikielto (polttakaa karkkikauppias, hän on noita), lakisäänteiset aamulenkit (ylös, ulos ja lenkille) sekä taukojumppaa kiväärien uhalla (hop-hop!). Niin, ja hiustenleikkuu joka toinen viikko, henkilökohtaisen hygienian päivittäistarkistus, tupa- ja aluetarkastukset että varmasti imuroi säännöllisesti ja vie roskat, kahdenkymmenenkolmen vuoden iässä puoliso ja ensimmäinen lapsi tuloilleen että ehtii saada niitä sen 2,7 ja  toivottomilta vaikuttavat läskit, nuuskahuuliset koulupinnarit saunan taakse rippikouluikäisinä (joka muuten ois sit pakollinen).

Tai sitten kiitos vain kohtuus terveyskiihkoilussa.

P.S. Kirjoittaja ei ole tupakoitsija ja katsoo ettei pilkka siksi osu omaan nilkkaan. 

Yrittäjänä lapsi vai isä?

8-vuotiaan Mari Aaltosen jäätelökioski on näkynyt uutisissa ainakin paitsi Iltalehdessä, myös Hesarissa, Aamulehdessä, Kauppalehdessä, Turun Sanomissa ja paikallislehdissä.

Lyhyesti kerrottuna Kaarinassa asuva perheenisä Jouni Aaltonen oli rakentanut tyttärelleen leikkimökiksi kioskin. Ensimmäisissä uutisoinnissa kioskia pyörittäneen Marin lisäksi myös kolme vanhempaa sisarusta. Sittemmin kioskia ollaan uutisoitu Marin kioskina – onhan söpö 8-vuotias varsin vetävä uutisoinnin aihe. Herttaisuutta alleviivaa vieläpä kioskin väärinpäin kirjoitettu K ja haastattelut mallia ”Minä olen Mari ja tämä on minun kioski”. Kioskista on myös uutisoitu "pikkuruisena leikkikioskina", vaikka sen kioskitoiminta on aika oikeaa.

Kioski möi jäätelöä (leikkijäätelöä?), ja vaikka sen tarkka liikevaihto ei ole tiedossa, on Marin isä todennut haastatteluissa sen olleen kesäkuussa noin kymmenen euron (leikkieuron?) päiväluokkaa, ja että 135 euron suuruinen lupamaksu söisi melkein kaikki kesätienestit (leikkikesätienestit?).

Hmm. Joo, onhan se selvää että 8-vuotias tarvitsee tuloja...

Koska kioski täyttää yritystoiminnan tunnusmerkit, sen toiminta on sinänsä laitonta. Kioskin sulkemispäätös herätti mediafarssin, jossa Marin puolesta puhunut isä on herätellyt kioskista virallista yritystoimintaa sponsoreineen päivineen.

Eräässä haastattelussa Aaltonen kuitenkin totesi, että ratkaisu hieman epäilytti, sillä siinähän voisi mennä työkkärit. Jännä kaveri tämä Jouni Aaltonen.

Kioskikeskustelu on pyörinyt sen ympärillä, miten vaikeaa yrittäminen Suomessa onkaan kun edes 8-vuotias ei saa myydä jäätelöä. Sitä varten piti tavata oikein ministerikin.

En kommentoi tarkemmin yrittämistä, sen vaikeuksia tai sitä, miten juuri tämän kioskin puolesta pitäisi näköjään kampanjoida.

Sen sijaan ihmettelen, että jos 8-vuotias kuitenkin saa harrastaa laitonta liiketoimintaa isänsä johdolla poikkeustapauksissa, miksei yrittämistä voisi tehdä kaikille helpommaksi sallimalla liiketoiminnan siirtäminen lasten nimiin. Lasten hankkiminen tekisi lisätienestit helpoiksi, ja onhan se paljon kivempaa kuin itämaiden hikipajoilla kun työ käy leikin varjolla. Ja saahan sillä kivan ja nousujohteisen julkisuusuran.

Jos lapsi toimii liikemaailmassa samoin tunnusmerkein kuin aikuiset, en ymmärrä miksi häntä pitäisi koskea eri säännöt. Olkoonkin että kyseessä on söpö lapsi. Myös vanhempien koululaisten kesätienestit kulkevat virallista kautta, eikä sitä pidetä sortamisena. Okei, vaikka Marin tienestit tai työt eivät ole suurin suuria, on kai lain periaatteen mukaista olla kaikille samanlainen. Niinpä sen suuremmat poikkeukset mahdollistavat ties minkälaisten porsaanreikien käytön.

Ja vaikka on kiva kun lapsilla on kivaa, on rajansa siinäkin, millainen show mistäkin leikistä kannattaa pitää. Koska lasten oikeudet ovat valtaosalle tärkeitä (niin myös minulle, tietenkin, mutta näkökantani on silti eri), on kai vaikea kyseenalaistaa koko juttua ja kysyä, miksei Mari voi leikkiä leikisti niin kuin muutkin lapset. Marin mediafarssi on joka tapauksessa ehtinyt saavuttaa varsin nolot mitat.

Pride-kulkue onkin tuhoavaa provokaatiota

Pride-kulkueeseen kohdistettu terrori-isku putoaa kategoriaan ”kun mitä vittua ei riitä”, mutta tähänastisista parhaat väläytykset teki kristillisdemokraattien viestintäpäällikkö Asmo Maanselkä mielipidekirjoituksessaan Keskisuomalaisessa 8.7.2010.

Myös Yle uutisoi aiheesta, mutta tiivistetysti Maanselkä esittää Pride-kulkueen olevan heteronormatiivista yhteiskunnan kivijalkaa halveeraava provokaatio joka suorastaan kerjäsi vihaiskua ja toteaa: "Pride-provokaatioiden sijasta marginaalin tulisi kunnioittaa enemmistön arvoja ja pitäisi ymmärtää jättää suomalainen valtakulttuuri rauhaan”

Asmo Maanselän alkuperäisen kirjoituksen voi lukea täältä.

Maanselkä kirjoittaa myös seuraavaa:

”Marginaali ei saa tuhota perinteistä suomalaista avioliittoa, uskonnonopetusta, suvivirttä, joululauluja vaan meillä on tehtävänä säilyttää uskonnollisperusteinen perinne sekä instituutiot elinvoimaisena tuleville sukupolville.”

No voi nyyhky. Ihanko oikein suvivirsi ja joululaulut?

Asmolle ei tainnut juolahtaa mieleen, että kenties koko pride-kulkueessa saattaa sittenkin olla tuhoamisen ja provokaation sijasta kyse tapahtumasta, jossa ihan yhteiskuntakelpoinen sateenkaarikansa edes kerran vuodessa juhlii avoimesti niin, että se näkyy katukuvassakin. Kokoontua kai saa muuallakin kuin körttien herättäjäjuhlilla, ja kaikki suomalaiset eivät luoj- krhm, korkeamman voiman kiitos jaa Maanselän arvopohjaa.

Sitä paitsi paradoksaalisesti valtaosa ihmisistä taitaa kuulua jollain tasolla johonkin marginaaliin.

Stubb ja homoparien adoptio-oikeus

Alexander Stubb vaatii homoseksuaalisille parille sekä adoptio-oikeutta että sukupuolineutraalia avioliittoa. Vaatimuksellaan Stubb keräsi Kokoomukselle äänet kotiin paitsi sateenkaarikansalta, myös varmasti osalta sitä muuten vain punavihreää porukkaa, ja julkisuuden keräämiseen veto oli varmasti mainio.

Homoparien oikeus adoptoida nousi Iltalehden otsikoissa myös kesäkuun alkupuolella, kun CNN julkaisi tutkimuksensa, jonka mukaan lesboäitien lapset sopeutuvat yhteiskuntaan heteroperheiden lapsia paremmin.

Väite toki kuulostaa mukavan liberaalilta, mutta tutkimustuloksia arvioitaessa on otettava huomioon suhteellisen pieni ja valikoitunut otanta. Lesboäitien kun ei vielä nykyäänkään ole kovin helppo hankkia lapsia, ja varsinkin 20 vuotta sitten naisparien päätyminen äideiksi oli vielä tarkemman seulan takana. Tutkimuksen osoittama lapsien hyvinvointi ei siis todennäköisesti johdu homoseksuaalisuudesta, vaan keskivertoheterovanhempia motivoituneemmista äideistä.

Homoseksuaalisten pariskuntien adoptio-oikeus tuskin on läpihuutojuttu. On fakta, että sateenkaariperheiden lapsilla on ainakin nykymaailmassa väistämättä edessään enemmän ongelmia kuin keskimäärin heteroparien lapsilla. Myös heteroparien lapsia kiusataan alkaen kummallisista vanhemmista tai ylipainosta päätyen ärrävikaan ja vääränlaisiin vaatteisiin ja koska heteroista kuka tahansa saa hankkia lapsia kenen kanssa tahansa ilman sen kummempia mutkia matkassa, on heteroperheissä varmasti suhteellisesti enemmän alkoholismia, perheväkivaltaa ja muita ongelmia. Kuitenkin vain sateenkaarilapsilla on vastassaan iso osa yhteiskuntaa. Siksi adoptiovanhempien seula on varsinkin tässä tärkeä motivaation ja kunnollisuuden (mitä ne sitten ikinä tarkoittavatkaan) mittaamisessa.

Kaiken kaikkiaan joka tapauksessa propsit Stubbille.

VR ja ruoan alv

Kiitos tästä, VR.

Ymmärtäisin hinnankorotuksen, jos palvelu olisi sen mukaista, mutta kun ikimyöhässä olevilla junamatkoilla voi muun muassa vaikkapa päätyä pikajunaan pendolinon sijasta tai odotella tunteja tienpientareella vain kuullakseen että "pahoittelemme viivästystä, mutta olemme hukanneet veturin", on prosenttikin liikaa.

Varsinkin kun sitä perustellaan ruoan hinnan laskulla. Minusta vastineeksi kalliimmasta junalipusta ehdottomasti ei kelpaa kiskurihintainen sämpylä hieman pienemmällä kiskurihinnalla.

Sitäpaitsi, tähän asti alv:n laskuun on tunnuttu reagoivan yleisemminkin lähinnä hintojen korotuksilla. Esimerkiksi Iltalehti tosin listaa päinvastaisia reaktioita.

HS ja Facebook

En ole aivan varma, haluanko automaattisesti nähdä Facebook-linkkipäivityksiä hs.fi:n etusivun yhteisöliitännäisessä.

Noin vuosi sitten eräällä mediatutkimuksen luennolla luennoitsija esitti kysymyksen, kuinka moni kuuluu Facebookiin. Lähes kaikki tunnustivat (minä myös kuten todistettavissa on), kun taas se pienen pieni vastavirtakourallinen ilmoitti tehneensä tietoisen periaatepäätöksen olla kuulumatta ko. nettisivustolle.

Okei, otanta oli kenties hieman epätyypillinen, sillä oletettavaa on, että porukka joka kerääntyy kuuntelemaan mediatutkimuksen luentoa tiedostaa keskivertoa enemmän koko sen sosiaalisen median. Sikäli kun sosiaalinen media muotisanana tarkoittaa yhtään mitään.

Kuvaavaa silti on, että ne jotka eivät olleet facebook-kansalaisia olivat tehneet ihan linjauksen aiheesta. Itse en miettinyt omaa liittymispäätöstäni kauhean syvällisesti.
”Kyllä joo, siis onhan se niinku ihan hauskaa kytätä ihmisiä ja niinku pitää sillai yhteyttä mut emmätiiä onhan siinä toisaalta se että sit melki kuka tahansa näkee ne jutut jne mut emmä siitä niin tiiä.”

Tiedostaviakin mielipiteitä on. Paljon. Pinnalla on ollut Facebook yksityisyydensuojan, leikkikalun, kiusaamisvälineen, rekrytointipolitiikan, työpaikkaviihteen, imagonrakennuksen ja markkinoinnin ynnä muun kannalta, ja siitä on ilmestynyt noin miljoona (lähde: mututuntuma – älä tarkista lukua) kolumnia, joissa on kaikissa kiva ja kärkevä mielipide, ja kaikki näkökulmat ovat ihan varteenotettavia. Ja onhan koko sivusto sosiaalisen median ilmiönä mittakaavassaan kolossaalinen. Myönnetään.

Mutta hitto, onko minun silti ihan pakko lukea facebook-uutisia myös sanomalehden nettisivuilta?

Pornoa tai ei, lähetystyötä se silti on

Vapaa-ajattelijoiden tempaus jossa uskonnollista kirjallisuutta vaihdettiin pornoon on herättänyt keskustelua. Noin niin kuin periaatteessa siinä ollaan joko sitä mieltä, että tempaus oli mauton ja halveerasi sekä uskovaisia että uskonnottomia tai että tempaus oli ravisteleva ja seksuaalimyönteinen kannanotto. Siis puolesta ja vastaan.

Anu Silfverbergin kolumnissa uskonnoton tuntee häpeää kiihkoateismin edessä. Samalla ne, jotka ovat niitä puolesta olevia vastaan, ovat Jarkko Tonin tapaan ottaneet keskiöön juuri pornon. Molemmissa kannanotoissa on pointtinsa.

Mutta entä jos koko jutussa ei ole kyse pornosta?

Itse ilmoittaudun kastiin, jossa ateisti kritisoi ateisteja. Ongelma ei ole se, mihin uskonnollista kirjallisuutta vaihdetaan. Ongelma on, että järjestäytynyt ihmisryhmä näkee asiakseen vaihtaa yksiä ideologisia tekstejä toisiin – sillä ideologisena tekstinähän porno tässä halutaan nähdä.

En silti ota kantaa siihen, onko porno a) hyvää b) pahaa vai c) no onhan se noin niin kuin tavallaan hyvää mutta kumminkin sillai vähän niin kuin pahaa tai tässä nyt osaa sanoa mutta niin kuin kumminkin tai onko vapaamielisen pakko asettua tässä pornorintamalle.

Sen sijaan minua kiinnostaa kysymys siitä, miksi vapaa-ajattelijat haluavat (tässä tapauksessa astetta provosoivammin) tehdä samanlaista lähetystyötä kuin kritisoimansa uskonnolliset ryhmät. Esimerkiksi eroakirkosta.fi palvelu herättää kysymyksen, onko se jotenkin vapaa-ajattelijoilta pois jos toiset kuuluvat kirkkoon? Kyllä kiitos palvelulle, joka antaa helpon mahdollisuuden irtautua kirkosta, mutta nyt kun meillä on ev.lutin itsensä tuottama eroakirkosta.info, jää ensinnä mainittu mielestäni tarpeettomaksi.

Vaarallista on, miten järkevän ajattelun puitteissa on luultavaa, että ihminen joka ei usko evoluutioon on idiootti (no hei kamoon, vaikka on uskovainen, sitä voisi silti hyväksyä faktat ja elää tässä maailmassa) tai että äärikonservatiivinen talebansissi on suvaitsematon, kun taas ei ole selviö, että vapaa-ajattelija on pikkusieluinen tingintekijä.
Eikä pitäisikään olla.
Ja silti tuntuu, että vapaa-ajattelijat ovat meillä niitä ahdasmielisimpiä.

Sanomani ei ole sen ihmeellisempi kuin se jo moneen kertaan todettu juttu padasta joka soimaa kattilaa.